Sakura seisoi hieman vinossa, kasvot kohti Hinataa ja Kokoroa. "Hinata, sinäkö siinä...?" Sakura kysyi vapisevalla ja hiljaisella äänellä, samalla silmät kiinni. "Minä, rakas sisko. Tomomi ei tiennyt, että jaksaisin koota kuulasi uudestaan..." Hinata vastasi, katsoen samalla alaspäin ja hymyillen. Sakura avasi hitaasti silmänsä, ja sai Kokoron kavahtamaan kauhusta. "Tässäkö on wa'si?" Sakura sanoi, ja katsoi Kokoroa. Sakuran silmät olivat myöskin valkoiset, aivan kuin sisarellaan. Ainoa poikkeus oli se, että oikeanpuoleinen silmä oli sirpaleina.
 "Mitä silmällesi....?" Kokoro kysyi kauhuissaan Sakuralta. "Hmh. Kerronpa sinullekin... Kun minun wani oli vielä elossa, leikin usein hänen ja sisareni kanssa niityllä. Eräänä sumuisena aamuna päätimme mennä niitylle leikkimään." Hinata nyökkäili kertomuksen tahdissa. "Oli niin suimuista, että tuskin näimme toisiamme. Päätimme leikkiä 'etsitään toisemme'-leikkiä, ja niinpä ryömimme niityllä etsien toisiamme. Yhtäkkiä joku hyökkäsi kimppuuni, ja kuulin myös sisareni avunhuudot. Sitten menetin tajuntani." Sakura kertoi pää polviinsa painautuneena. "Kun heräsimme, sumu oli hälvennyt, Sakura ei nähnyt toisella silmällään mitään, ja minun jalkani oli rikkoutunut", Hinata selitti loppuun. "Gregory tosin korjasi Hinatan jalan, mutta minun silmääni hän ei pystynyt uusimaan." Sakura jatkoi. Kokoron silmäkulmaan tuli kyynel, mitä kaikkea he olivat joutuneet kärsimään.
 
 "Haluatteko teetä??" Kokoro kysyi iloisesti heidän saavuttuaan kotiin. "Hmm, ei tee olisi pahaksi." Sakura huokaisi ja lösähti lattialla olevalle tyynylle. "Niin, tosiaan. Voisin esitellä Sakuralle hieman paikkoja, jos sopii. Avaistiko ovet??" kysyi Hinata, ja katsahti Kokoroon. "Hyvä on. Huudan, kun tee on valmista." Kokoro naurahti.
 Hinata talutti Sakuran Kokoron huoneeseen. Ensireaktio oli todella koskettava; "Olenko minä noissa piirroksissa??" Sakura huokaisi ilosta. "Siltä näyttää..." Hinata hymyli takaisin. Sakura tutki innoissaan piirrustuksia, mutta huomasi sisarensa katsovan yhtä tiettyä kuvaa. "Mikä se on?" Sakura kysyi. "Kokoron sulhanen. Hänen nimensä on.... Yoshirou Akira." sanoi Hinata, ja katsoi tarkasti piirrosta. "..se näyttääkin häneltä.." hän lisäsi. "Taro Akira... Taro.. Onko hän.. Onko hänet..." sopersi Sakura kauhuissaan ja peittäen suunsa käsillään. Kokoro kurkki ovenraosta, ja kuunteli sisarusten välistä keskustelua. "Sulhanen..." hän ajatteli ja punastui hieman. "Kyllä, niin minä uskoisin. Hänen wa'nsa on muuttanut hänet ihmiseksi." Hinata kuiskasi. "Heei, tee on nyt valmista!" Kokoro ei voinut enää hillitä itseään ja pamautti oven auki, samalla hymyillen epämääräisesti ja aivan punaisena. "Hän kuunteli meitä", Sakura kuiskasi sisarelleen. "Niin, mutta annetaan sen pysyä salaisuutena.. ainakin hänelle."
 Sakura istui suurella tuolilla, sisarensa vieressä. He joivat teetä, ja kastoivat samaan aikaan keksinsä teehen. "Olette niin samanlaiset.." Kokoro huomautti. "Tietty, mehän olemme kakoset." tytöt sanoivat yhdestä suusta. Siinä he istuivat jutellen, ja tutustuen toisiinsa. Illalla Hinata teki Kokorolle selväksi, että syytä olisi mennä nukkumaan. Sakura myötäili sisartaan, ja kaikki kolme lähtivät Kokoron huoneeseen nukkumaan. Sakura sai nukkua isossa korissa, ja Hinata hieman pienessä lastensängyssä. "...hmm-hmm,mm-mmm-hmm-mmhmm..." Sakura hyräili hiljaa, ja nousi koristaan. Hinata ja Kokoro olivat jo syvässä unessa. Sakura otti lattialta toisen ristikoruista, ja laittoi sen Hinatan kaulaan. "Nyt olemme yhtä, sisko rakas." hän kuiskasi. Hinata änähti, ja kieriskeli pienessä lastensängyssä. Sakura hiipi nopeasti koriinsa, ja nukahti.
 PRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRR! "Eäääh? Onko kello jo noin paljon?!" Kokoro havahtui syvästä unestaan herätyskellon pirinään. Hinata ja Sakurakin nousivat hieman hämmästyneenä ylös. "M...Mitä nyt?" Hinata kysyi. "Minun pitää mennä kouluun! Nytonkiire, nytonkiire, nytonkiire..."Kokoro hätäili. "Voi...." Sakura huokaisi ja muodosti käsistään tulppaanin. Käsien ympärille tuli musta valo, ja pian se hälveni. Hinata hymyili. Kokoro katsoi ihmeissään, eikä voinut muuta kuin kysyä: "Mitä sinä teit??" Tytöt purskahtivat nauruun, ja osoittivat kelloa. Kokoro käännähti myös katsomaan. "Hahah, vai sellainen temppu!! Kiitos kovasti Sakura." hän kiitti huomatessaan Sakuran siirtäneen kelloa puoli tuntia taaksepäin, puoli seitsemään. "Nyt voisimme mennä aamupalalle, vai mitä?" Sakura huudahti. "Tottakai, mennään vaan!" Hinata vastasi ja molemmat juoksivat loisesti keittiöön.
 "Hmm-h-hmm-hmmm...." Kokoro myhäili, ja käveli reippaaseen tahtiin kohti koulua. Tällä kertaa hän ei myöhästyisi. Hinata ja Sakura olivat jääneet kotiin, pitämään huolta Kokoron kissasta, Yumesta. Koulupuvun helma heilui iloisesti tuulen tahdissa, - oli tulossa kaunis päivä.
 
 "Laalalallaa, lallalllalaaaa!!" Sakura lauleskeli, ja piirteli erivärisillä liiduilla vitivalkoiseen seinään. "Katso, Hinata, tässä on kukkanen!" hän huudahti. "En nyt ehdi, ratsastan Yumella!! Hihiii!!" Hinata riemuitsi. Tytöt nauttivat kaikin siemauksin uudesta kodistaan, ja leikkivät kaikkea mahdollista. Väsähtäneinä iltapäivällä he kuitenkin nukahtivat selät vastakkain keskelle olohuonetta.
 "Kotona ollaan!" Kokoro huusi, ja sulki eteisen oven perässään. Hän laski reppunsa oven suulle, ja avaimensa lipaston päälle. Hän katsoi hymyillen ympärilleen. Hymy kuitenkin muuttui pelottavaksi, vihaiseksi ilmeeksi, joka suorastaan leiskui tulta. "NEEEEEEE! MITÄ TE OLETTE TEHNEET!??? KATALAT NUKET, TULKAA TÄNNEEEE!!!" hän huusi tulisesti, Hinatan ja Sakuran juostessa nauraen pakoon. "Etpäs saakaan kiiiinniii!!" he lällättivät. Hinata puhalsi kädellään lepäävät tulppaanin terälehdet Kokoroon kohti, jolloin Kokoron eteen ilmestyi suuri lasiseinä. Kivastuksissaan hän ei kuitenkaan huomannut lasiseinää, ja juoksi suoraan sitä päin, ja kaatui maahan lasinsirpaleiden haihtuessa ilmaan. "Oi...." hän huokaisi. "SAIN JUURI INSPIRAATION!" hän lopulta kiljahti. "Sori! Tulen noin... kolmen tunnin päästä takaisin!!" Kokoro huudahti ja juoksi huoneeseensa lukiten oven perässään. "Niin, ja te voisitte siivota..." hän huusi oven takaa. Sakura ja Hinata jäivät tuijottamaan ihmeissään toisiaan. Kyllä hän oli hassuin wa, jonka koskaan voi saada!

 "Hinata... mikä on inspiraatio?" Sakura kysyi puristaen sisarensa kättä. "Hmm.. kai se on jonkinlainen idea, joka on pakko saada toteuttaa." Hinata vastasi ja hymyili. "Saanko ehdottaa lempisisarelleni kävelyä? Kun minusta tuntuu, että... Taro Akira.. Hän on täällä." Sakura kuiskasi värisevällä ja heikolla äänellään. "Taro Akira... Tästä ei hyvää seuraa! Jos hän on nykyään ihminen... Ja kiintynyt Kokoroon kuin Kokoro häneen... Ei, en voi edes kuvitella seurauksia" Hinata huokaisi ja koitti avata ulko-ovea päivänvarjollaan.
 

"Miten ajattelit harjoitella, jos sinulla ei ole paria?" Hinata kysyi ja katsoi Kokoroa, joka epätoivoisesti yritti löytää puskaan lyömäänsä palloa. "En tiedä... auh, tässä pusikossa on piikkejä. Pitää kai soittaa.. auts... veljelleni", Kokoro vastasi, ja nousi yläs pusikosta. "TÄSSÄ!" Kokoro huudahti, ja huomasi kun Hinata tuijotti häntä. "Enko minä voisi pelata kanssanne?" Kokoro hätkähti. Hän vertasi itseään Hinataan, tyttöhän oli hieman alle metrin pituinen. Itse hän oli 165cm pitkä. "Taidat olla liian lyhyt..." Kokoro huokaisi. "Antakaa minun edes yrittää, Kokoro-chan." Hinata aneli, ja katsoi suurilla tyhjillä silmillään suoraan Kokoron silmiin. "No jos lupaat olla satuttamatta itseäsi..." Kokoro juoksi varastolle, ja antoi Hinatalle mailan. "...ole hyvä, tiedätkö, miten tennistä pelataan? Tällä mailalla lyödään palloa..." Hinata keskeytti Kokoron. "Tiedän minä, mutta pelaan ilman mailaa."

Hinata asettui kentän toiselle puolelle, ja hymyili Kokorolle, joka piti mailaa ja palloa kädessään. "Lyötteko te?" kysyi Hinata, joka näytti kovin hullunkuriselta vastukselta mekkoineen ja päivänvarjoineen. "Joo, nyt tulee!" Kokoro löi pallon verkon yli, ja katsoi kun se pomppasi maasta kohti Hinataa. Hinata sulki silmänsä, ja asetti etusormensa pystyyn niin, että muut sormet muodostivat ympyrän. Pallo kimposi kuin seinästä Kokoroon päin, aika hiljaisella vauhdilla. Pallon kohdalle oli muodostunut kellertävä alue, aivan kuin koskisi tietokoneen ruutua aiheuttaen siihen väliaikaisen erivärisyyden. Pallon kimmottua keltainen katosi.Kokoro katsoi Hinataa ihmiessään, pallon vieriessä hänen jalkoihinsa. Samassa Hinata valahti povilleen kentälle, ja katsoi maahan. "Hinata... HINATA?!" Kokoro säikähti, ja juoksi Hinatan luokse. "Oletko kunnossa? Mikä tuli?" Hinata katsoi Kokoroa, ja hengitti raskaasti. "Ei hätää... Minulla vain ei ole voimanlähdettä. Tuo oli parasta mitä pystyin tekemään. Annattehan anteeksi?" Hinata kysyi hieman sen näköisenä, että olisi pettynyt itseensä. "Tottakai annan! Mistä voimanlähteestä puhut?" Kokoro näytti hämmentyneeltä, olipas outo nukke! "Hikari Sakurasta. Hän on toinen puoleni. Ilman häntä en pysty parempaan. Voisin jaksaa herättää hänet... Se että missä hän on, onkin eri asia." Kokoro katsoi hämmästellen nukkea. Jaa että vielä toinenkin? Missäköhän se mahtaisi olla?

"Eikö sinulla ole mitään tietoa asiasta?" Kokoro kysyi lopulta. Hän istui polvillaan kentällä, ja katseli auringonlaskua rutistaen Hinataa rintaansa vasten. "On." Hinata sanoi yksinkertaisesti mutta päättäväisesti. "Tunnen hänet. Hän ei ole kaukana. Aivan kuin hän..." Hinatan keskeytti yllättävä maan vapiseminen. "IEEEH, mitä tämä on?!" Kokoro kiljaisi, mutta hiljentyi viiltävän naurun kiipiessä pitkin selkärankaansa. Kokoro kääntyi hitaasti ympäri, ja näki Hinatan seisomassa edessään. "Tomomi. Mitä sinä teet?!" Hinata huusi. Kokoro pisti merkille Hinatan puhuvan sinutellen. Kyseessä oli siis hyvin läheinen henkilö. Tuolla "henkilöllä" oli tumman violetti, polviin asti yltävä mekko, jota koristivat valkoiset ja mustat nauhat. Kokoro katsoi hahmoa, mustat hiukset, valkoinen pitsinen päivänvarjo. Vasemmalla kädellään hahmo roikotti toista, paljon pienempää hahmoa, suurinpiirtein Hinatan kokoista. Roikkuvalla hahmolla oli yllään musta mekko, jota koristi keltaiset pitsit ja satiininauhat. Kokoro huomasi yhdennäköisyyden Hinatan ja pienen nuken välillä, -he olivat samanlaiset, mutta Hinata oli kelta-musta, ja tuo toinen musta-keltainen. Oikeassa kädessään nukke roikotti kahta ristikaulakorua, tismalleen samanlaisia. Vasemmassa hädessään nukke piti keltaista pitsipäivänvarjoa. Nukke oli sama kuin hänen piirroksissaan.

"Kas vain, Hinata. Olet löytänyt näköjään itsellesi 'wa'n. Miten säälittävän näköinen ruipelo hän onkaan..." Tomomi nauroi. Kokoro älysi ison hahmon tarkoittavan häntä. "Kuka olet? Ja mitä haluat?" Kokoro huusi. "Vai suvaitsee wa puhuakin... harvinaista päättävyyttä. Hahahhh!" Tomomi vain nauroi, ja katseli kiiluvan tummilla silmillään Kokoroa. "Et vastannut kysymyksiini!" tulistui Kokoro. Juuri tuommoiset tyypit ärsyttivät häntä. "Hmm. Alentuisinko vastaamaan SINUN typeriin kysymyksiisi?? Oi, käteni alkaa väsyä, en millään jaksaisi pidellä enää tätä painavaa tyttöä.." Tomomi katsoi nukkeen. "...Hikari Sakuraa.." Hän hymyili. "...ensimmäistä CrossDollia." Kokoro tajusi kaiken. Tuo nukke, jota Tomomi roikotti, oli Hikari Sakura, Hinatan voimanlähde ja sisar. CrossDoll oli luultavasti taas Hinatasta, Hikari Sakurasta ja ehkäpä myös Tomomista käytetty yhteisnimitys. Mutta oliko Tomomi edes nukke??

Hinata katsoi vihaisena Tomomia. "Olet ehtinyt jo satuttaa itseäsi! Mitä sinä oikein ajattelet, tuhoat itsesi, ja pian myös muut CrossDollit!! Tuhoat MEIDÄT. Eikö Gregory juuri käskenyt olla satuttamatta toisiamme!" hän huusi, mutta samassa hänen vihansa hyytyi, kun näki Tomomin päästävän Hikari Sakurasta irti. "Sa.. SAKURA! EI!" Hinata huusi ja asetti sormensa samaan asentoon kuin tennistä pelatessa. Hän ei ehtinyt sulkea silmiään, ennen kuin näki Kokoron juoksevan ottamaan koppia Hikari Sakurasta. Sakura vajosi Kokoron syliin, ja Kokoro huomasi, kuinka Hikari Sakuran kuula selästä tippui hänen sormiensa välistä maahan, ja särkyi miljooniksi palasiksi. Kokorolle tuli tyhjä olo, ja hänkatsoi Tomomia samalla huutaen: "Tomomi! Mitä sinä olet tehnyt?!" Tomomi nauroi pirullista nauruaan, ja kääntyi poispäin kuin lähteäkseen. "Se on ohi nyt, Hikari Sakura. Se on ohi, Saki Hinata. Et voi voittaa minua ilman sisartasi, et kyllä olisi voittanut edes hänen kanssaan!! Olette mennyttä... iäksi."

Kokoroa pisti rinnasta. Miksei än ollut saanut kuulaa kiinni? Miksi Tomomi tiputti Hikari Sakuran? Tai kuka hän oikeastaan oli? Keitä olivat Cross Dollit?

"Sakura... Sakura?" Hinata kysyi sisareltaan itkun partaalla. Sakura makasi velttona Kokoron käsillä. Hinata peitti kasvonsa käsillään. "Ei... Sakura, et voi jättää minua!! Et voi, ei!!" Kokoro katsoi Hinataa, joka itki vuolaasti, niin, että hänen mekkonsa kastui. Kun hän hetkeksi lopetti, ja jäi istumaan nojaten tenniskentän verkkoon, Kokoro päätti kysyä mieltään painavat kysymykset. "Niin... Miksi Tomomi... Miksi hän teki tämän??" Kokoro pelkäsi satuttavan Hinataa vielä enemmän, mutta tiesi ymmärtävänsä paremmin, jos tyttö kertoisi. "Tomomi on neljäs Cross Dolleista, Nuorin, mutta suurin ja vahvin, myös kehittynein. Hän myi sielunsa pahalle, ja vainnoi tuhoavansa meidät, vaivanpalkaksi hän saisi helmen. Helmi on läpeensä paha, ja se saa aikaan vain tuhoa... Sillä Tomomi aikoo tuhota minut, ja Taro Akiran." Hinata selitti hitaasti. " Mutta eikös Tomomi saisi helmeä vasta tuhottuaan kaikki Cross Dollit??" Kokoro alkoi kiinnostua. "Ei. Hänen pitää tuhota ruumiimme, ei sieluamme. Sitten hän saa helmen, jolla tuhoaa sielumme, ja näin ollen hänestä tulee... täysivoimainen wa." Hinata silitti sisarensa poskea, ja katsoi tätä.

Hän nosti sormensa huulelleen, aivan kuin pyytäen hiljaisuutta. Hinata oli ottanut käteensä suurimman jäljellä olevan palan Sakuran kuulasta, ja puhalsi siihen. Ympärillä lojuneet sirpaleet kohosivat hitaasti ilmaan, ja kiinnittyivät isoimpaan kuulanpalaseen. "Mit...?" Kokoro inahti. "Shh.. hän nukkuu vielä." Hinata kuiskasi, ja vieritti kuulan Sakuran selässä olevasta reiästä sisään. Kuului loksahdus, ja Sakura vapisi kömpelösti. "Saanko muuten sinutella??" Hinata kysyi lopulta. "Tottakai." Kokoro vastasi hymyillen, ja katsoen Sakuran ensimmäisiä askelia auringonlaskussa.

"Kiitos... Saanen esittäytyä, neiti! Olen Saki Hinata.. Entä te?" nukke sanoi hymyillen. Kokoro räpäytti muutaman kerran suuria sinisiä silmiään; tyttöhän puhui! Nukke puhui! "Ööö... Olen.. Ko-kokoro Monou. Ja mistä kiität??" Kokoro sai soperretuksi. Saki Hinata katsoi tyttöä ihmeissään, ja sanoi tomerasti: "No te herätitte minut! Ette ikinä arvaa kuinka kauan olen nukkunut! Mei sanoi, että herättäisi minut pian. Mutta ainakin viisisataa vuotta on jo mennyt! Tuo kuula, joka on kädessänne, sitoi minut tähän vartaloon" Kokoro katsoi hämmentyneenä tuota puhuvaa nukkea. "...ja kun otitte sen pois, se vapautti sieluni. Hmm.. missäköhän päivänvarjoni on... oh, tuossa!" Kokoro vilkaisi kelloa, ja tajusi olevansa myöhässä aikataulusta. Hän ei ehtisi viemään Saki Hinataa kotiinsa, ja hädin tuskin hän ehtisi kouluun. "Niin tuota... minne olet menossa?" Kokoro kysyi pikaisesti. Saki Hinata näytti vihaiselta. "Ovatpas nykyihmiset törkeitä! Ettekö te teitittele?! Mutta tämän kerran vastaan kysymykseenne... Olen menossa sinne minne tekin." Kokoro mietti. Jos hän menisi takaisin kotiin, ja soittaisi kouluun, että on kipeä. Tai jos hän veisi Saki Hinatan mukanaan kouluun... ei, Kokoro päätti mennä kotiin.

"Minulla olisi koulua, mutta koska sinä olet täällä, olen nyt päivän kotona." Kokoro sanoi, ja hymyili Saki Hinatalle, joka oli taas ilmeetön. "Ette näköjään opi teitittelyä, Kokoro-chan. No, puhukaa sitten noin. Meilläkin oli koulua... mutta hän ei koskaan jättänyt sitä väliin, jottei hänen isänsä suuttuisi." nukke näytti surulliselta. Saki Hinata istui Kokoron sylissä, ja piti päivänvarjoaan suojana. Kokoro tiesi tehneensä upean löydön.

"Miksi olit metsässä?" Kokoro kysyi, kun he olivat astuneet sisälle. "Eikö paljon loogisempi paikka olisi ollut esimerkiksi jokin kaappi?" Saki Hinata ihaili posliininukkeja hyllyllä, mutta kuultuaan kysymyksen hän kääntyi Kokoroon päin vastaamaan. "En tiedä... Luulin että te veitte minut sinne. Kun nukkuessaan ei näe muuta kuin oman unensa. Vai näettekö te ihmiset silloisen hetken? Oi, minäkin haluaisin! Tietäisin aina, missä olen!" Kokoron naama vääntyi ihmettelevänpettyneeseen ilmeeseen. Jo oli aivoton nukke, vaikka noin sivistynyt, hän ajatteli. "Emme näe. Vain unia, tai sitten emme mit-" Saki Hinata keskeytti hänet. "Saisinko juotavaa, Kokoro-chan?" Saki Hinata sulki päivänvarjonsa, ja kapusi tuolille. "Mieluiten.. teetä, kiitos."

"Tässä teesi! Meillä oli vain sitruunaa.. kai se kelpaa??" Kokoro kysyi ja riisui esiliinaa. "Tottakai... en ole kylläkään koskaan maistanut." nukke sanoi hieman pettyneen näköisenä. Kokoroa mietitytti. Mitenköhän hän saisi pidettyö tytön salassa? Se ei onnistuisi. "Voiko sinua kutsua lyhyemmällä nimellä kuin Saki Hinata?" keksi Kokoro kysyä. "Minua on aina sanottu vain Hinataksi. Voitte toki keksiä toisenkin nimen." Hinata vastasi hiljaa samalla juoden teetään hieman irvistellen.

"Minun pitäisi mennä harjoittelemaan... tennistä. En haluaisi jäädä pois liikuntatunnilta." sanoi Kokoro Hinatalle. Hinata katsoi häntä, ja osoitti päivänvarjollaan Kokoron huoneen ovea. "...voitko näyttää minulle?" Hinata sanoi tuimeasti. "Voin... se on huoneeni. Se on hieman sotkuinen, mutta... siivoan sen kyllä tänään." Kokoro vastasi, ja näytti vastahakoiselta. Huonehan oli täynnä piirroksia!

Hinata hyppäsi tuolilta alas kiharat hiukset hulmuten. Hän juoksi ovelle, ja jäi seisomaan ja tuojottamaan kahvaa. Kokoro seisoi takana, mutta havahtui Hinatan sanoihin: "Avaatteko oven vai et?" Kokoro juoksi avaamaan oven, ja pahoitteli samalla huonoa käytöstään. Hinata käveli sisälle huoneeseen, ja katseli seiniä. Hän näytti hämmästyneeltä, ja luki piirrustuksen vierestä tekstin "sukito itte". "Miksi... mitä tämä on? Sukito itte? Ja Hikari Sakura!" Hinata huudahti hämmästyneenä samalla pyörien ympäri huonetta ja tutkien seiniä. "Ai.. mitä? Sukito itte... pidän lauseesta. Ja eräs..." Kokoro osoitti ainoaa poikaa, jonka oli piirtänyt. "...todella ihana ihminen... pidän hänestä. Todella paljon. Hän on... Yoshirou Akira." Kokoro sanoi ja punastui. "...Rakastatteko häntä?" Hinata kysyi, ja katsoi punastunutta Kokoroa. "...kyllä..." Kokoro vastasi vaimeasti, ja keräsi liikuntavaatteitaan lattialta. "Menen pukemaan, mennään sitten tenniskentälle. Sinne on muutaman kilometrin matka." hän sanoi, katsomatta Hinataa. "Entä Hikari Sakura? Miksi huoneenne on täynnä Hikari Sakuran muotokuvia?" Hinata kysyi vaivautuneena. Hän katseli piirrosta, jossa tytöllä oli kaunis, värikäs kimono yllään. "...kuka on Hikari Sakura? Tulen pian!" Kokoro sanoi ja juoksi kylpyhuoneeseen.

Kokoro laittoi musiikin soimaan. Hän istui polvillaan keskellä tummaa huonetta, ja kuunteli musiikkia. Kokoro katsoi alas päin, ja sanoi hiljaa: "Sukito itte..." Lattialla oli kaikkea nuoren, 13-vuotiaan koulutytön tavaroita; penaali, kyniä, koulukirjoja, meikkipussi, laukku, kännykkä, mp3-soitin, Pockyjä, koulupuku ja piirrustuspaperia. Kokoro rakasti piirtämistä, ja hänen huoneensa seinät olivat täynnä erikokoisia ja pukuisia henkilöjä. Eri vaatteet, mutta sama hahmo. Kokoro piirsi vain samaa hahmoa koko ajan, milloin hahmolla oli päällä kauniita kimonoja, farkkupukua, kouluasuja tai bikinejä. Tyttö, jonka Kokoro oli piirtänyt uudelleen ja uudelleen, oli hyvin kaunis. Silti näytti, että hän olisi kaivannut hahmoonsa jotain uutta. Kuin Kokoro olisi hakenut jotain syvällisempää. Mutta nyt ei ollut aika miettiä asiaa, koulu alkaisi tunnin kuluttua, ja hän ei ollut vielä valmistautunut. Eräässä nurkassa kuitenkin oli poikkeus, -komea poika.

Kokoro pakkasi nopeasti tavaransa, otti yhden Pockyn suuhunsa ja lähti hakemaan keittiöstä evästä. Hän pakkasi reppuunsa eväsleivän, ja käveli ripeästi eteiseen. Kokoro nappasi naulakosta koulupuvun takin ja nosti painavan koululaukkunsa maasta. Pitkä, puolen tunnin mittainen kävelymatka alkaisi.

Ulkona oli kaunis toukokuinen aamu. Kirsikankukat kukkivat, ja lempeä, hieman viileä tuuli puhalsi Kokoron hiuksia. Tummat hiukset siirtyivät tytön kasvojen eteen, ja hän pyyhkäisi ne nopeasti korvan taakse. Hiekkatie oli hieman kostea, ja viereissä metsikössä oli sumua.

Kokoro katsoi alaspäin, mutta havahtui äkkiä outoon ääneen, joka tuli metsästä. Kokoro katsoi äänen suuntaan, ja näki pienen, kiharahiuksisen lapsen makaavan maassa. Lapsella oli valkea iho, ja silmät kiinni. Kokoro juoksi nopeasti pikkutytön luokse katsomaan, oliko kaikki kunnossa. Tytöllä oli päällään keltainen polviin asti yltävä mekko, jota koristi mustat pitsit. Päässään tytöllä oli keltainen pieni hattu, jossa oli musta kukkanen. Kädessään hän piti mustaa pitsistä auringonvarjoa. Mustat, pienet suloiset kengät jalassaan, ja käsissään mustat pitsihansikkaat.

Kokoro katsoi tyttöä, ja nosti hänet maasta. Hän tunsi kädessään, kuinka tytön posliininen vartalo valahti hänen käsilleen. Hän käänsi pikkutytön toivin päin. Selässä, suuren keltaisen rusetin alapuolella oli reikä. Kokoro säikähti pahanpäiväisesti, mutta hillitsi itsensä ja katsoi reikään. Siellä oli pieni, musta kuula. Kokoro tavoitteli sitä sormillaan, mutta reikä oli niin pieni, että hädin tuskin yksi sormi mahtui sinne, Hän otti avukseen maassa olevan kullanvärisen, noin viisi senttiä pitkän kepin. Hän koitti saada kuulan ulos, mutta kun hän tönäisi kuulaa kepillä, kuului naksahdus. Kokoro koitti hädissään ottaa keppiä pois, ja pian se lähtikin. Kepin päähän oli tarttunut kuula, ja hän havaitsi, että kuulassa oli samanmuotoinen reikä, minkä muotoinen keppi oli.

Pikkutyttö makasi maassa mahallaan, ja Kokoro tavoitteli sitä. Hän kuitenkin veti kätensä äkkiä pois, kun huomasi työn liikkuvan. Tyttö nousi seisomaan, ja kääntyi Kokoroa kohti. Kokoron sydän hakkasi, ja hän katsoi nukkea, joka avasi hitaasti suuret, kokonaan valkoiset silmänsä. Tyttö katsoi ilmeettömänä, ja käveli tokerösti Kokoroa kohti. Pikkuinen tarttui Kokoron jalasta kiinni, ja Kokoro katsoi hätääntyneenä ympärilleen. Nukke sulki silmänsä, ja nojasi tytön jalkaan sanoen sanat: "Sukito itte..."